Kuukausikatsaus salkkuun!

 Kuukausikatsaus


Moro!

Helmikuu on ohi, ja on taas aika katsastella sijoituksia. Kuukausi loppuikin rytinällä, ja viimeinen viikko taisi olla jenkkipörssien huonoin moneen kuukauteen. Nyt eletään neljättä päivää maaliskuuta, ja markkinoiden ahdinko on vaihtunut ahneuteen.

Olin viimeksi siivonnut salkkuuni hieman käteistä, mutta sille löytyikin heti sopiva kohde: YTraden, eli premium-vaatteiden verkkokirpputorin osakeanti. Anti kuitenkin ylimerkattiin rajusti ja jäin nuolemaan näppejäni. Ostin näillä rahoilla sitten Harviaa OST:lle, sillä perehdyin aiemmin sivuuttamaani yhtiöön ja sen loistavaan asemaan kasvavalla sauna- ja spa- markkinalla. Harvia on sopiva sekoitus defensiivistä yhtiötä, joka hyötyy vanhenevan kiuaskannan korvauskysynnästä, mutta yhtiö on myös loistavasti asemoitunut vastaamaan markkinan kasvavaa kysyntää Yhdysvalloissa sekä yritysostolla että tehdasinvestoinneilla. Olen kieltämättä parhaista ostopaikoista reilusti myöhässä, ja lähivuosien kasvu on jo tehokkaasti osakkeeseen hinnoiteltu, mutta Harvia vaikuttaa tasaisen kasvavalta ja vakaalta toimijalta pitkällä aikavälillä. Johtava toimija kasvavalla markkinalla, joka investoi mutta jakaa myös reilusti osinkoa? Puhdas no-brainer omaan salkkuuni, enkä tiedä miksi en toiminut jo aiemmin.

Halusin kuitenkin pitää pientä käteispainoa, joten möin pois Koneen (juuri ennen osinkoja), jonka arvostus on kireällä tasolla. Vaikka matalariskisenä yhtiönä se on Helsingin pörssin huippuja, on P/E 35-40 minusta aivan käsittämättömästi venytetty. 

Pidemmittä jorinoitta, mennäänpä katsomaan, mitä salkku on syönyt. 






Yhteensä: 19 755€





Harvian saapumisen, Koneen poistumisen ja käteispainon kasvamisen lisäksi huomattavinta on Honkarakenteen nousu salkun suurimmaksi omistukseksi. Myös Airbus on päässyt kahden tuhannen kerhoon. 

Kun näitä prosentteja katsoo, ei voi kun spekuloida tulevaisuutta. 7% vuosinousut tuntuvat tulevaisuudessa pankkitalletuksilta, kun tässä ehtii tottua varallisuuden kasvavan kuukaudessa sitä vauhtia. Olen tyytyväinen Kone-kauppaani, ja tiedostan nyt entistä paremmin sen, että käteisposition olemassaololla on huomattava vaikutus omaan tappionsietokykyyni. 

Viime viikkoina on spekuloitu inflaation vaikutuksesta pitkiin korkoihin, ja volatiliteetti on noussut. Ehkäpä "suurta pörssiromahdusta" vielä huonompi (ja tylsempi) skenaario olisi se, että pörssikurssit vaipuisivat stagnaatioon useiksi vuosiksi, kun talouskasvu juoksee osakkeiden karanneet arvostustasot kiinni. 

Vaikka toisaalta kiistän minkäänlaisen pörssikuplan olemassaolon, olen hyvin tietoinen ja huolestunut reaalitalouden näkymistä. Tämä onkin saanut minut kiinnittämään huomioni sellaisiin yhtiöihin, joiden arvostustaso on jäänyt matalaksi. Yksi näistä on kotimaan pörssistä löytyvä kiinteistöyhtiö Citycon, joka omistaa kauppakeskuksia Pohjoismaissa ja Virossa. Päivän kurssi (7,59€) antaa P/E luvuksi 11,2 ja osinkotuotoksi herkulliset 6,59%. Toisaalta Cibus on jo vienyt kiinteistöyhtiön paikan salkussani. Myös Sampo ja kotimaiset pankit ovat tältä kannalta seuraamisen arvoisia. 

Pohdinta makrotaloudesta ja lyhyen aikavälin kurssivaihteluista muistuttaa minua kuitenkin siitä, miksi otin omassa strategiassani kiintopisteeksi juuri osingot: mikäli yrityksen liiketoiminta jatkuu suuremmitta kriiseittä, ei suhdannevaihtelusta tai kurssiheilunnasta tarvitse stressata. Tuotot realisoituvat vuosittain tai kuukausittain, tai jotain siltä väliltä, hamaan tappiin asti. Kurssilla ei väliä, kunhan kassa kilisee.

Osinkosijoittajaksi pelailen kuitenkin vielä niin pienillä euromääräisillä summilla, että osinkojen uudelleensijoittaminen on kulujen kannalta haastavaa, ainakin omalla välittäjälläni. 


Katsotaanpa loppuun vielä siis vuoden osinkotilanne. Koneen myyminen ei tehnyt tavoitteelle hyvää, mutta Harvia paikkaa edes osan vajeesta. Kamuxin osingon on ehdotettu nousevan sentillä (0,75€ lisää pottiin minulle), ja Sammon peräti 0,20€ osakkeelta (8,20€ ekstraa minulle). Honkarakenne maksaa omistajilleen pääoman palautusta 0,18€ osakkeelta, mikä on minulle varsin mukava yllätys. Yksinkertaisuuden vuoksi lasken pääomanpalautuksen mukaan osinkoihin.



Jos tuohon lasketaan vielä lisäksi salkun miniomistusten (Apple, CapMan, Digia, Siili Solutions) osingot, päästään kutakuinkin 400€ summaan. Ei lainkaan huono, ja vuosi näyttää huomattavasti aurinkoisemmalta tavoitteiden valossa, kun viime katsaus antoi odottaa. Kevät tulee, ja 200€ osinkoja puuttuu silti. En kuitenkaan halua luopua käteispositiostani eikä opintolainaa saa määräänsä enempää irti, joten loogisin vaihtoehto osinkojen kasvattamiseksi on mennä töihin. Toivottavasti joku huolii.


Ensi kertaan!

- Sojoittaja





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Salkkukatsaus, 9/21

Salkkukatsaus, 10/2021

Opintolaina sijoituksiin?