Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Catching up! Salkkuraportti, pitkästä aikaa.

Kuva
Catching up! Salkkuraportti, pitkästä aikaa. Hellurei! Viime päivityksestä onkin jo liian pitkä aika, mutta nyt kun kevään kiireet on saatu pois alta, on aika jälleen aktivoitua. Sijoittamisen osalta viimeisimmällä silent periodillani  ei suurempia ihmeitä ole tapahtunut; viime päivityksestä ainoat liikkeeni ovat olleet pientä kikkailua osakesäästötilillä: swing-trade Aktialla Taalerin varainhoito -kaupan jälkeen sekä hiljattain, ennen osinkoa, Sammon (vai Sampon? ) lisäys tilillä lojuneella käteispositiolla.  Kesän työtilanne on ollut minulle jokseenkin myötätuulinen: päädyin valitsemaan paikan, josta tilipussin sijaan kiittää CV. Tuloja on tällä hetkellä riittävästi elämiseen, enkä joudu koskemaan sijoituksiin, mutta pahimmassa tapauksessa ensi syksyn opintolaina saattaa huveta elämiseen ja asuntolainan lyhentämiseen . En ole tainnut puida asumistilannettani blogissa vielä kovin syvällisesti, joten voisin kirjoittaa siitä vaikka erillisen postauksen myöhemmin. Tosiasia on kuitenkin s