Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2021.

2021 Tilinpäätös

Kuva
Sojoittajan Vuoden 2021 Tilinpäätös Hellurei! Taas on vuosi sijoittamista tullut päätökseen. Myös ensimmäinen kokonainen vuosi epäsäännöllisen säännöllistä blogikirjoittamista täyttyi. Vuosi oli kokonaisuudessaan hyvin tuottoisa, ja olen omaan (lue: markkinoiden) suoriutumiseen todella tyytyväinen. Opinnot etenivät tahdissaan ja osa-aikatyö mahdollisti opintolainan hyödyntämiseen sijoituksissa. Ehdin myös sijoittaa itseeni, ja siihen tarkoitukseen nostinkin viimeisellä kvartaalilla 650 euron edestä sijoituksia. En kadu! Salkku on pysynyt samankaltaisena viime katsaukseen nähden. Muutoksia tapahtui osakesäästötilillä, kun lisäsin salkkuun kaksi ruotsalaista listautujaa: SaaS (silmälasit as a service)- yhtiö Synsamin sekä infrakioski Norva24:n. Myyntilaidalle joutui Gazprom, joka kuuluu voittajien puolelle energiakriisissä, mutta jonka poliittinen riski kävi omaan makuuni sietämättömäksi. Otin mukaan myös pienen siivun kryptoja, Bitcoinia ja Ethereumia, jotka eivät syystä tai toisesta su