Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2022.

Vuoden ensimmäinen salkkukatsaus! Miltä näyttää rytinän jälkeen?

Kuva
Vuoden 2022 ensimmäinen salkkukatsaus! Huhhuh, mikä alkuvuosi! Vaikka blogin puolella on ollut vähän hiljaisempaa, markkinoita olen seurannut sitäkin aktiivisemmin. Nousuhuuma taittui jo alkuvuodesta laskuun, eikä sota Euroopassa juurikaan tilannetta helpota. Kieltämättä tulee etuoikeutettu olo siitä, että omalla kohdalla tilanteen suurin vaikutus näkyy vain osakekursseissa. Olen tehnyt liikkeitä markkinalla suhteellisen aktiivisestikin, jonka lisäksi olen onnistunut lisäämään pääomaa salkkuun ennätyksellisen paljon opintolainasta, säästöistä ja palkkatuloista.  Salkkumuutoksia: Ostot: - Eezy: Vahvasti kasvava henkilöstöfirma, hyvä track record epäorgaanisesta kasvusta, elpyy koronasta. Osinkoakin löytyy. - Citycon: Vakautta salkkuun kiinteistöyhtiöstä, joka maksaa osingot kvartaaleittain. - Harvia: Löytyy jo salkusta. Kurssi otti mielestäni turhan negatiivisen reaktion Q4-numeroista, joten lisäsin. Lasku on tosin jatkunut. - QleanAir: Ilmanpuhdistusta SaaS -mallilla toimittava ruots